Älypuhelimesta sormitietokoneeseen

Kun nykyään otetaan järki käteen, tartutaan älypuhelimeen. Älytöntä. Huono vitsi. Myönnän. Mutta lapiksi se sanothan näin: “Ota järki käthen ja kato sitä, pölijä”. Pakko kertoa. Sori.

Viime vuoden keväällä kirjoitin, kuinka tietoteknisien termien ja laitteiden nimiä yritetään aina välillä kääntää suomeksi. Edellisessä kirjoituksessani puolestani valitin tabletti-sanaa ja nyt ilokseni huomasin, että sille on haettu suomenkielistä vastinetta. Aiheesta järjesti nimikilpailun Helsingin Sanomat  ja raadissa oli jäseniä aina Kotusta myöten.  Kilpailussa oli siis järkeä. Etten sanoisi jopa älyä.

Voittajaksi valikoitui sormitietokone.  Joskus käännöksissä onnistutaan, joskus ei. Joskus käännökset vakiintuvat kielenkäyttöön, joskus ei. Minun mielestäni sormitietokone on sanana on hyvä ja toivon, että se vakiintuisi. Vastaisuudessakin voisimme sitten nauttia tabletit sisäisesti ja suun kautta. Sormitietokoneella hoidettaisiin sitten muut hommat. No, pöllintekoon siitä ei aivan ole, mutta muuten…

Suksimassa iPadilla

No nyt tämäkin maailman ihme on korkattu. Tabletti nimittäin. (On se kamalaa, kuinka tietokonekieli riistää sanoja: imurointi ei ole enää imurointia, ikonit ikoneita eikä tablettejakaan voi enää syödä.) Oikein iPadia hipelöin. Kadehtikaa mua. No halvinta mallia, mutta kuitenkin. On kiva, kun työpaikat ja jopa jotkut kirjastot tarjoavat köyhälistön kokeiltavaksi näitä uusia vehkeitä. Minä en nimittäin laittaisi 500 euroa tällaiseen leluun vaikka kuinka olisi kiva. Mutta kirjastotätinä ajattelen, että minulla pitää olla jokin suhde laitteeseen, joka ratsastaa ennen kaikkea e-kirjoilla ja niiden lataus- ja lukumahdollisuudella.

Kivaa
Applen iPad herätti sekä minussa että hiihtolomalla olleissa 6 – 14 -vuotiassa lapsissa vilpitöntä innostusta ja ensikosketus iPadiin oli mukava. Se mitä sinne on ladattu, toimi hyvin ja kosketusnäyttö uskoi sormia kuin ajatus. Minä luin Project Gutenbergistä lataamiani ikivanhoja digitaalisia kirjoja ja lapset pelasivat Angry Birdsiä, jonka ilmaisversion ICT-porukka oli ystävällisesti sinne imuroinut.

Ymmärrän hyvin paljon matkustavien innon käyttää tabletteja matkalukemisen hankitaan. Minustakin on mukava lukea dekkareita sun muuta ajanvietettä, mutta en millään tykkää kerätä niitä pölyttymään kirjahyllyyni: kerran luettuun Liza Marklundiin ei ole syytä palata enää koskaan tässä elämässä. Siksi suhtaudun myönteisesti e-kirjoihin. Ja siksi, että yli 30 vuotta kirjastossa kirjoja katselleena en pidä niitä (enää) statussymboleina, joilla vuorataan oma asunto lukeneisuuden merkiksi.

Kirjojen lukeminen sujui iPadilla oikein mutkattomasti. Sivujen vaihto ja selaaminen, fonttikoon ja valaistuksen muuttaminen ja kirjanmerkkien ja muistiinpanojen teko oli helppoa.

Vähemmän kivaa
Hyvä petikaveri laite ei ole. Nykyiset versiot ovat vielä niin painavia, että tällainen hento kukkanen kuin minä ei jaksa pitää laitetta kauan käsissä makuuasennossa. En pitänyt näyttöä silmiä rasittavana, mutta kollega kertoi, että e-kirjojen lukulaitteen sähköinen muste on silmille paljon miellyttävämpi. Ja tällaisen kokemuksen jälkeen iPadin “tietokonenäyttömäisyys” alkaa häiritä. Pitänee seuraavaksi kaapata jostain e-kirjan lukulaite koekäyttöön…

Kirjan lataaminen onnistui nanosekunnissa, mutta yhtäkään peliä en saanut imuroitua. ICT-väki kertoi, että minun oma rekisteröitymiseni Applen järjestelmään ei anna oikeuksia pelien lataamiseen iPadiin, johon on talletettu laitteen omistajan omat käyttäjätunnukset. iPad ei siten ole missään nimessä hyvä lainalaite.

Eniten iPadissa minua alkoi epäilyttää sen sidonnaisuus Apple-ympäristöön. Varsinkin ICT-asiantuntijoiden kanssa keskuskusteltaessa selkesi, että iPadin hankinnan jälkeen pitäisi kaikki muutkin laitteet, jotka ovat tekemisissä sen kanssa, olla Applen tuotteita. Ajatuskin sellaisesta tyhjentää pankkitilini – joten se siitä hankinnasta sitten.

Lisäksi minua suuresti ihmetytti, ettei latauslaitteen mukana tullutta usb-liitintä voi liittää mihin tahansa tietokoneeseen ja ladata sitä kautta tavaraa iPadiin. Tällainen toiminto onnistuu kuulemma vain yhden merkityn koneen kautta! Reissussa ollessa Internet-yhteyden iPadiin saa siis vain langattoman verkon kautta. Ja siellä missä me olimme hiihtolomalla, löytyi langattomia verkkoja vähemmän kuin pyörätuoli-invalideja laskettelurinteestä.

Yhteenvetona voi siis sanoa, että ihastuksen lisäksi ilmassa oli hämmennystä, kun seikkailimme omenamaan ihmeen kanssa Lapissa. Kaikkeen ei iPadkään taivu. Sen on todennut tämän videoklipin tekijäkin:

….
Mutta muuten reissu oli kiva. Kiitos siitä matkakavereille ja Pekalle. Mutta ennen kaikkea Ömpölle ja Lealle – auton ja langattoman verkon haltijoille!
…

Valtio kuulee kansalaisia

Oikeusministeriö on avannut uuden keskustelufoorumin nimeltään “Ota kantaa“. Se näyttää olevan vielä lanseerausvaiheessa, sillä vanhimmat keskusteluaiheet ovat vain vähän yli kuukauden vanhoja. Foorumin tarkoitus on sivuston omien sanojen mukaan olla “sähköinen kansalaisfoorumi, jolla kansalaiset voivat kommentoida hallinnossa käynnistyviä tai käynnissä olevia hankkeita, lainsäädäntöuudistuksia tai muita hallinnon ajankohtaisten toimenpiteiden valmistelua“.

Keskusteluun voivat tuoda aiheita kaikki ministeriöt, ei vain palvelun ylläpitäjä.

On ihan hienoa, että tällainen kansalaiskeskustelupalsta on luotu. Tosin vanhemmalle naishenkilölle, niin kuin minä, systeemi vaikutti perin sekavalta. Tekninen toteutus ei siis ihan heti avautunut minulle. Luulisin, että se on kuitenkin sivuseikka: jos oikein kovasti keskusteluttaa, kuolemattomat mietteensä saa varmasti liitettyä viestivirtaan, jos haluaa.

Eniten minua mietityttää palvelun virkamiesmäisyys: näyttää siltä, että ministeriöt päättävät, mistä kansalaiset saavat keskustella. Ainakin keskustelulistauksen perusteella kaikki keskustelut ovat ministeriöiden perustamia. Yhtään tavallisen kansalaisen aloittamaa keskustelua ei listassa ollut. Viestintä on lievästi sanoen yksisuuntaista, jos virkamiehet päättävät, mistä kansalaiset saavat keskustella. Olisi varmasti arvokasta joskus aloittaa sellainen keskustelu, joka herää kansojen syvistä riveistä. Eikö se olisi sitä demokratiaa?

Ja haluaisimpa joku päivä nähdä ministeriön webbisivut, jonka jokaista uutista voi kommentoida. Utopiaako?

….

Ö aapisen laidassa

Nyt on joulupukin lahjatietokanta jäänyt pahasti vaille päivityksiä! Olisipa pukki kysynyt neuvoa Korvatunturin tonttuammattikorkeakoulun (KORVamk) kirjaston korvaamattomilta kirjastotontuilta. He olisivat heti päivittäneet pukin tiedot tälle vuosituhannelle. Samalla pukki olisi saanut vihjeitä, mitä e-kirjoja juuri nyt kannattaa lukea:

Julia Sanavaroja, kirjastotonttu:
Tässäpä kertomus nuoruuteni ajoilta. Olin näihin aikoihin vasta 312-vuotias, mutta aika tonttu jo silloin! Tässä ihastuttavassa teoksessa kohtaavat historia ja romassi juuri oikeassa suhteessa.
Åberg, Johan Olof. Erkki Ollikainen : historiallis-romantillinen kertomus Sandels’in sotaliikkeistä Itä-Suomessa v. 1808

Napoleon Kutu, kirjastotonttu:
Pittee sannoo, että savoksi sanottuna kaikk´ on kaaniimpaa. Savo ja sivistys – ne on synonyymejä.
Auerbach, Berthold. Juoseppi lumessa eli Onnettomuus vaihtelehtaa onneksi

Ronnie Muiksi, kirjastotonttu:
Tässä teoksessa kuvastuu nykyajan kiivasrytminen – lähes hengästyttävän hektinen todellisuus niin paljaana, karuna ja realistisena. Teknologia, jota tässä futuristisessa teoksessa allegorisesti ilmentää rautatie, tuo kiireen tulessaan ja vie rauhan menessään.
Aho, Juhani. Rautatie

Leonia Sikari, kirjastotonttu:
Kurkin jo silloin ikkunan takana, kun e-Leino tätä käänsi: Helvetin ja Kiirastulen kautta kohti Paratiisia! Kyllä roihusi! Jumalaista, sanon minä! “Elomme vaelluksen keskitiessä ma harhaelin synkkää metsämaata polulta oikealta poikenneena…” Että riipii.
Dante. Jumalainen näytelmä I – III

Kumpi Raaputti, pääkirjastotonttu:
Näitä iki-ihania runoja minulla on tapana lukea pikkutonttusilleni iltaisin iPadistani. “Ylös, Suomen poijat nuoret, ulos sukset survaiskaa! Lumi peittää laaksot, vuoret, hyv’ on meidän kiikuttaa! Jalka potkee, suksi notkee sujuileevi sukkelaan!“
J. Wäänänen (toim.) Pieni helmivyö: Suomen runoja koulunuorisolle

Mikäli kuitenkin olet vanhanaikaisempi kuin KORVamkin kirjaston e-kirjastotontut ja haluat lukea vanhanaikaisia, painomusteelta haisevia eikä yhtään sähköistettyjä kirjoja, käy lähimmässä vanhanaikaisessa kirjastossa hakemassa joululukemiset itsellesi.

Kuinka Finlex toimii?

Kaikkea sitä inter-njetistä löytää, kun oikein etsii. Vimeosta löytyi pikaesitys, kuinka Finlexin Ajantasaisesta lainsäädännöstä etsitään säädöksiä.

Kirjastokaistalla Rovaniemelle ja takas!

Minä sitten tykkään Kirjastokaistasta, joka ei ole ollenkaan niin kaista kuin nimi antaa ymmärtää.

Napapiirin jättiläishillat. Nehän kasvat korkeuksiin avautuvien kirjojen kansista!

Yksi syy on se, että sieltä löytyy monta juttua Rovaniemen kaupunginkirjastosta, joka toimii myös Lapin maakuntakirjastona. Rovaniemen kirjasto juhlii 150 vuotista taivaltaan mm. Kirjastokaistan videoklipeillä. Onnea Rovaniemelle!

Sydäntäni lämmitti mm. Piippolan Irenen haastattelu, jossa hän kertoi maakuntakirjaston kruununjalokivestä: Lappi-osastosta. Irene se vain on kaunistunut ja nuorentunut sitten opiskeluaikojen.

Mutta Jorma Eton haastattelu. Se se vasta on jotain! Haastattelun lopussa Etto räväyttää:

“Tiedättekö, mikä kirjastolaitoksen toimintaidea on ja tulee olemaan? Minä voin kertoa sen: kuka tahansa, asuipa hän missä tahansa, voi saada käsiinsä minkä kirjan taikka tiedon tahansa mitä hän tarvitsee. Melkein millon tahansa.  Kuitenkin niin, ettei se hänelle kirjaston käyttäjänä maksa mitään vaan sen maksaa yhteiskunta verovaroista. [...] Tietoa ja oikeaa tunnetta ja valistusta voi saada tarvittaessa kuka tahansa, missä tahansa ja milloin tahansa.”

Kuulkaapa: Etto puhuu tiedon  saatavuudesta. Hän sanoo: “kirja tai tieto”. Nykyään tieto voi olla yhtä hyvin bitteinä, kuvina tai videona kuin painettuna kirjana tai lehtenä. Olkoonpa tieto missä muodossa tahansa kirjaston on huolehdittava, että kaikilla ihmisillä on mahdollisuus saada tämä tieto, tunne tai valistus!

Tässäpa kirjastoille missiota kerrakseen. Näinä e-kirjojen, uusien formaattien ja kirjastokäyttöä rajoittavien tekijänoikeuksien aikana.

I did it my way

…the end is near ja nyt on analyyssin paikka.

Kuten jo välitilinpäätöksessäni totesin, olen muuttunut ihminen. Suhteeni verkossa olevaan tietoon ja “tietoon” on tämän kurssin aikana muuttunut dramaattisesti. Ja tietenkin oma suhteeni verkkoon tuotetun tiedon ja “tiedon” tuottajana on muuttunut.

Kurssin loppupuolella aloin vahvasti pohtia kirjastojen roolia sosiaalisessa mediassa. Erityisesti Polamkin kirjastoa siinä.

Päivi maalaili omassa blogissaan, ettei Polamkin kirjasto välttämättä tarvi juuri mitään somen välineitä. Välinearsenaalimme on kyllä lievästi sanoen rajoitettu. Nykyään kuitenkin suhtaudun näihin niukkoihinkin välineisiin aivan uudella tavalla: mietiskelen kovasti, miten ne saisi tehokkaampaan ja asiakasystävällisempään käyttöön. Ja yksi asia on minulle kirkastunut selväksi kuin pläkki: kokoelmatietokantamme on saatava pois hallinnon verkosta avoimen verkon puolelle. Vain tätä kautta meillä on edes jonkinlaiset mahdollisuudet avata kokoelmaamme muihin palveluihin.

On ollut kiehtovaa tutustua somen palveluihin, mutta eniten minua innostaa semanttinen web, jota myös web 3.0:ksi kutsutaan. Se on kai luonnollista: semanttisella webillä kun pyritään tiedon järjestämiseeen ja hallintaan. Ja sen alan ammattilaisiahan me kirjastolaiset ollaan. Miten semanttinen web folksonomioineen, ontologioineen ja tagigalakseineen lähtee lentoon, jää nähtäväksi. Minulla on vain häivähtävä aavistus siitä, mitkä semanttisen webin mahdollisuudet ovat. Välillä on kyllä sellainen tunne kuin saisin jostain olevaisesta kiinni ja ymmärtäisin.

Kurssi on ollut antoisuudestaan huolimatta raskas. Minun mikroskooppisia aivosoluja on ylikuumentanut eniten ehkä se, että se on antanut niiiiiiin paljon ajattelemisen aihetta. Olen pohdiskellut näiden 23-tehtävien lisäksi myös mm. viharyhmien syntymistä verkossa ja sosiaalisuuden ja yhteisöllisyyden luonnetta sosiaalisessa mediassa. On niistä pitänyt kirjoittaakin, mutta olen onneksi saanut hillittyä mieleni.  Kamalinta nimittäin oli, kun erään punaviinipullon juotuani sanomisen tarve oli niin kova, että piti ryhtyä kirjoittamaan blogia. Onneksi ehdin selvitä ennen kuin julkaisin jutun.

Ohjaus ja opastus on ollut mallikelpoista. Erityiskiitos hyvin tehdyistä tehtäväartikkeleista, joiden ansioista olen löytänyt paljon lisätietoa. Tosin omaehtoinen tiedonhaku on jäänyt minimiin tämän vuoksi Loppuajasta kaipasin Päiviä, kun niin moni uupui sosiaalisen median mutkikkailla poluilla ja juttukaverit jäivät vähiin. Onneksi Ronnie oli loppuun asti mukana ja välillä jopa potki minua takaisin ruotuun: meinasin luovuttaa kevään ensimmäisen helleaallon aikana. Kiitos siitä, Ronnie!

Ja kiitos sinulle Päivi. Koska olet saanut ihmisen pään pyörälle, annan sinulle T. Kasarin kiertopalkinnon päänpyörittäjille. Ole hyvä, tää on niin kasaria!

Kuva: T. Kasari

PS. Oletko muuten bongannut onko sisareni Tyyni K. jo somessa? Mutta hei haloo! Tyyni näyttää olevan tuolla diskopallon alalaidassa pyörimässä. Tyyni, Tyyniii! Älä putoo!

Miksi hyvää tarkoittavat ihmiset tekevät pahaa?

Nämä lapset eivät viime aikoina tainneet keskustella somessa. Kuva: Filipe Moreira

Täytyy sanoa, että minulla nousee niskakarvat välillä pystyyn, kun aletaan maalailla tekniikan innovaatioiden tekevän maailmasta paremman paikan elää.

Sen verran historiallinen materialisti olen, että uskon tekniikan kyllä muuttavan yhteisöjä. Esimerkiksi maanviljelyksen, kuljetus- ja viestivälineiden sekä teollisuuden innovaatiot ovat varmasti muokanneet sekä mikro- että makrotason yhteisörakenteitamme. Useimmiten ne ovat kuitenkin muuttaneet niitä muulla tavoin kuin aluksi arveltiin. Yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista harvemmin toteutuu. Tapahtuu jotain aivan muuta.

Esimerkiksi 1960- ja 1970-luvun vihreän vallankumouksen piti hävittää maailmasta nälänhätä. Ihan niin ei käynyt. Nälkä on tosin vähentynyt, mutta se on tuonut myös paljon muita – vähemmän mairittelevia – sivuilmiöitä: kehitysmaiden pientilat ovat joutuneet väistymään teollisen suurmaatalouden myötä ja se on puolestaan aiheuttanut kaupunkien slummiutumisen; keinolannoitus ja massatuotanto on muuttanut ekologisen ympäristömme – jopa saastuttanut sen;  ja koska maailmassa tuotetaan nykään enemmän ruokaan, on väestönkasvu räjähtänyt käsiin ja me elämme nyt ylikansoitetulla maapallolla.

Tietotekniikka varmasti mullistaa maailmaamme. Mutta miten, se nähdään vasta tulevaisuudessa. Eriarvoistuminen näkyy kuitenkin jo nyt. Web 2.0:n piti synnyttää Maailmankylä, mutta me elämme tietoteknisessä maailmankylässä, jonka ulkopuolelle jää esim. ne, joilla ei ole varaa edes sähköön. Kutsuisinkin nykyistä sosiaalista mediaa eliitin mediaksi. Vähän niin kuin ennen siirtomaissa länsimaisella eliitillä oli omat seurapiirinsä, teekutsunsa ja golfklubinsa. Niissä sai kyllä vapaasti seurustella, mutta alkuperäisväestö ja muu rupusakki ei niihin keskusteluihin ollut tervetullut.

Ja millaista on globaali sosiaalinen kanssakäynti, joka se poissulkee kaksi kolmasosaa maapallon väestöstä? Minun mielestä ei ihan niin yhteisöllistä kuin sen annetaan ymmärtää olevan.

Miten tämä liittyy sitten reaaliaikaiseen kirjastoon? No, kokeillaan tällaista aasinsiltaa:

Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että asiakas saa kirjasto- ja tietopalveluita ajasta ja paikasta riippumatta. Ja olisi hienoa, jos kirjastot verkoistoituisivat ja tarjoaisivat lisää palveluja “Kysy kirjastonhoitajalta” -tyyliin. Tai Polamkin kirjasto saisi mokin toimimaan pikatietopalvelua varten. Tai kirjastojen kautta pystyisi vaivattomasti lataamaan sähköisiä kirjoja vuorokauden ympäri.

Mutta vihreään vallankumoukseen viitaten karsisin reaaliaikaiselta webiltä yltiöoptimistiset maalailut pois, ja laittaisin Polamakin 23 asiaa -sivuilla olevan reaaliaikaisen webin ominaisuudet hiukan varauksellisempaan listaukseen:

Reaaliaikainen web:

on uusi kommunikoinnin tapa	Onko? Reaaliaikaista tietoa saa myös, kun soittaa Tukholmaan ja kysyy, millainen sää siellä juuri nyt on. Tai kysyy kaverilta, että sattuuko, kun on lyönyt sitä lihapiirakalla päähän nakkijonossa.
luo uudenlaista sisältöä	Mitä on sellainen sisältö, jota ei aikaisemmin ole ollut? Jos sellaista on, onko se inhimillisesti katsoen arvokasta tietoa? Vai muuttuuko tietosisällöt tämän kautta entistä pinnallisemmiksi: kysymys ja siihen vastaus ja pohdita välistä jää pois?
tapahtuu reaaliajassa	Totta, jos vastaanottajan simmukaiset vain pysyvät vastaanottavaisen avoimena.
on julkista ja sitä harrastaa tietty ryhmä.	Julkista se on niille, joilla on varaa tietoteknisiin laitteisiin ja kyky (luku- ja kirjoitustaito, tietotekninen osaaminen) käyttää niitä.

Tietotekniikan ja sosiaalisen webin myötä maailmaan tullut massoittain ihmisiä ja yhteisöjä, jotka haluavat luoda sosiaalisesti hyvää tarkoittavia innovaatioita. Ovatko ne loppupeleissä hyvää tekeviä, ei välttämättä ole enää keksijän käsissä.

Terve oppi olevaisesta!

Sain oikein opettajan luvan olla menemättä Kulttuurisampoon. Syyt luvan saannille olivat terveydellisiä: joka kerta, kun sinne menen, revin rintaliivini. On se vaan niin kamala. Ontologia ei ole kyllä millään lailla siihen syyllinen. Pikemminkin inhimillinen hörhöily: nörtit on päästetty temmeltämään meidän kulttuurimme aarteilla niin, että lopputuloksena on kaatopaikkaa muistuttava ryönärypästö.

Kulttuurisammossa on onnistuttu käyttämään ontologian kaikki mahdollisuudet todella villisti hyväksi. Lopputulos näyttää talolta, jossa 200 teini-ikäistä on viettänyt raivokkaat kotibileet. Nörttitytöt ja -poitsut ovat siis unohtaneet yhden perusasian: ontologian ja semanttisen webin tarkoitus on järjestää tietoa, ei sekoittaa sitä.

Mielekkään näköinen – ja ehkä hiukan liiankin kuivan asiallinen – ontologian avulla järjestetty palvelu on TerveSuomi. Se on tehty Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen projektina. Sisältöä tähän suomalaiseen terveystiedon palveluun tuotetaan hajautetusti melkein parinkymmenen eri yhteisön voimin.

Ontologia mahdollistaa ensinnäkin hajautetun sisällöntuotannon. Mukana palvelussa voi olla eri tiedontuottajien kirjastotietokantoja, www-sivuja, tilastotietokantoja, tutkimustietokantoja jne. Tärkeintä on, että jokaisessa järjestelmässä on käytetty sisältöjen kuvailuun ontologiaa. Hakutulokset pystytään listaamaan nopeasti ja tarkasti eri tietokannoista, koska esim. asiasanalla huumeet on ontologiassa oma, yksilöllinen URL-osoite.

Toinen asia, jonka ontologiaa mahdollistaa helposti, on tarjota tiedonhakijalle mahdollisuus käsitellä asiaa eri näkökulmista. Esim. kun haen TerveSuomi-palvelusta huumeita käsittelevää tietoa, voin jatkojalostaa hakua  vasemmassa sivussa olevien eri näkökulmien, aiheiden tai aineistotyyppien mukaan. Tässä näkyy siis semattisen webin perushyvyys: hakutulokseen tuotetaan koneellisesti eri näkökulmia tiedonhaun jatkokäsittelylle. Jos huomaan esim. haluavani tietoa erityisesti huumeiden käytöstä raskausaikana, semanttinen web tarjoaa koneellisesti tätä näkökulmaa jatkotiedonhaun välineeksi.

Keskustelin jokin aika sitten eräässä koulutuksessa Tilastokeskuksen kirjastolaisten kanssa metadatasta. Koulutuksessa oli puhuttu, että  metadata olisi kuollut. Tilastokeskuslaiset puolestaan kertoivat, että omien verkkosivujensa uudistusprosessissa metadatamääritykset olivat keskeinen osa webbisivujen uudistustyötä.

Tilastokeskus ei asiasanoita sivujaan ontologian avulla, mutta ontologiatermit jos mitkä ovat metadataa. Olisi hienoa, jos julkinen viranomais- ja tutkimustieto säännönmukaisesti asiasanoitettaisiin ontologiatermien avulla. Ajatelkaa jos jokainen viranomainen asiasanoittaisi tietoresurssinsa ontologian avulla. Silloin esim. Suomi.fi -palvelun kautta voisi tarjota vaikka minkälaisia viranomaistietoa kohtuullisen järjestyneinä hakutuloksina.

Ajatelkaapa vaikka jotain asiaa, joka kuuluu monen eri viranomaisen hoidettavaksi. Vaikka lähestymiskielto. Kuinka helposti portaalin kautta saisi kaikkien eri viranomaisten tiedot asiasta. Nyt Suomi.fi palvelusta jää esim. kaikki poliisin www-sivujen lähestymiskieltoartikkelit listautumatta. Uskoisin, että Googlen loputtomat ja kaiken syleilevät hakutuloslistaukset jäisivät silloin kakkoseksi. Tai voisi käydä niin, että Googlessa viranomaistiedot alkaisivat listautua Googlessa paljon paremmin tuloslistan alkuun kuin nyt. Kuka tietää…

POLASin ontologisointiin ei hallinnossa ole ollut juurikaan intoa. Ikävä juttu. Valtioneuvoston asiasanaston ontologisointi on jo aloitettu ja siksi toivoisin, että valtiolta liikenisi resursseja myös POLASin ontologisointiin. Asiasanaston tekeminen on vaatinut paljon työtä ja rahaa. Olisi siksi tärkeä, että kaikki  Suomesa olevat asiasanastot voitaisiin ontologisoida. Näin saataisiin Suomen tietoresurssit nykyistä helpommin yhteiskäyttöön ja saavutettavaksi. Tosin pitää huolehtia, että nörtit pidetään tällä kertaa lyhyessä lie´assa. ;)

Monttu auki e-kirjan kanssa (ja mullat päälle)

Book Of Life, Large Edition by Orin Zebest

Olen ollut viimeaikana useammassa seminaarissa, joissa kaikissa on käyty kiihkeää, mutta aika turhautunutta tekijänoikeuskeskustelua. Päällimmäisenä on ollut huoli siitä, että nykyisen tekijänoikeuslainsäädönnön ja kustantajien penseyden vuoksi Suomi jää sähköisen julkaisemisen kehitysmaaksi. Vähääkin asiaa seuranneet voivat tähän sarkastisesti todeta, että sitä Suomi jo nyt on.

Suomen tieteellisen kirjastoseuran kirjastojuridiikan päivillä luotiin katsaus tekijänoikeuslainsäädännön tuleviin muutoksiin. Opetus- ja kulttuuriministeriön juristi Anna Vuopala totesi, että tulevat tekijänoikeuslain  3 luvun (tekijänoikeuden siirtyminen) muutokset ovat lähinnä teknisiä. Suuria sisällöllisiä muutoksia ei tehdä. Syynä tähän ovat eturistiriidat tekijöiden ja kustantajien välillä: kumpaisetkin ovat kaivautuneet niin julmasti omiin poteroihinsa, ettei muutoshankkeita saada edes lainvalmistelun asteelle.

Seminaarissa puhui myös Piraattipuolueen Ahto Apajalahti. Puolueen kanta on, että kaikista Suomessa julkaistuista teoksista pitäisi painetun kirjan rinnalla julkaista samaan aikaan sähköinen, vapaasti ladattava versio. Jakelijoina sähköisille teoksille toimisivat kirjastot. Puolueen mukaan kustantajille ja tekijöille maksettavan kohtuulisen korvauksen kautta kansalaisille pitää taata vapaa pääsy yhteiskunnan tieto- ja kulttuurivarantoihin.

Apajalahti on julkaissut yhdessä Kaj Sotalan kanssa Jokapiraatinoikeus-pamfletin, jota saa sekä ostaa kirjakaupoista että ladata vapaasti verkosta.

Myös Kansalliskirjaston FinElib-päivänä puhuttiin suomalaisen sähköisen julkaisemisen vähäisyydestä. E-kirjoja on Suomessa vähän ja nekin julkaistaan painettuun versioon nähden usein viiveellä. Kirjastolaisilla alkaa puheenvuorojen perusteella olla jo hätä suomalaisen kulttuurin ja kielen puolesta. Maalailtiin jo kuvaa kirjoitetun suomen kielen häviämisestä:  suomenkielisten elektronisten teosten puuttumisen myötä kielitaitoinen nuoriso suunnistaa ulkomaisille tiede- ja kulttuurilähteille. Tätä kautta heidän on helppo myös itse siirtyä tuottamaan omat tekstinsä englanniksi. Kierre oman kielen rappiolle voi alkaa tästä…

Monessa puheenvuorossa syytettiin tilanteesta kustantajia: heidän jääräpäisyytensä ja konservatiivisuutensa vuoksi kotimaista julkaisutoimintaa ollaan ajamassa henkiseen ja tekniseen periferiaan. Toisenlaista asennetta elektroniseen julkaisemiseen ei tarvitse etsiä kaukaa. FinElib-päivän yleisten kirjastojen edustajat ottivat esille ruotsalaisen tavan julkaista teokset rinnan sekä painettuna että elektronisena. Esimerkiksi länsirannikon Fredrika-kirjastojen ruotsinkielisten lainattavien e-kirjojen valikoima on suorastaan kadehdittava. Kaiken lisäksi kirjat voi ladata lainaan joko tietokoneelle tai mobiilisti kämmentietokoneelle tai kännykkään. Kaikki käy. 

Tämän perusteella en ollenkaan ihmettele, että OPM:n Anna Vuopalalle ilmestyi puhekuplien ympärille vaaleanpunaisia ruusuja, kun hän puhui Ruotsin tekijänoikeuslainsäädännön muutoksista, jotka ovat aivan eri tasolla kuin suomalaisten hiekkalaatikkoleikit.